Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
KOLMEN KUNINKAAN REFOROMOITU AGUSTIINOLAIS-LUTERILAINEN RITARIKUNTA KIRKKO- JESUIINIT - TOIMII SOLITAARINA!

 

 

Kuvahaun tulos haulle augustinolaisluostari

Kuvahaun tulos haulle SAVONAROLA

TERVA-VIINI-HUNAJA-MAITO-LEIPÄ-ÖLJY-VESI

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvahaun tulos haulle staupitz

KIRKON PÄÄASIAKIRJA ON REFORMOITU AUGUSTIINOLAINEN YHTEYS -LUTERILAIS-KATOLINEN KATEKISMUS, KIRKOLLA ON MYÖS OMAA HENGELLISTÄ PERINTÖÄ- KIRKKO PERUSTUU VANHA LUTERILAISEEN PERINTÖÖN! KIRKON TEHTÄVIÄ ON SANAN SAARNAAMINEN, ESIRUKOUS, DIAKONIA JA FILANTROPIA. RITARIKUNTA KIRKKO ON OSA SUUREMPAA LUTERILAIS-KATOLISTA RITARIKUNTAA!

Girolamo Savonarola

 
 
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
 

Girolamo (Hieronymus) Savonarola (21. syyskuuta 1452 Ferrara – 23. toukokuuta 1498 Firenze) oli italialainen dominikaanimunkki ja parannussaarnaaja. Hän saarnasi aikalaistensa löyhää moraalia vastaan.[1]

 

Opinnot ja uskonnollinen kääntymys

Savonarola opiskeli ensin lääketiedettä ja filosofiaa Bolognan yliopistossa, mutta voimakkaan uskonnollisen kokemuksen jälkeen hän keskeytti opintonsa 22-vuotiaana vuonna 1474 ja vetäytyi luostariin. Hän aloitti saarnaamistoimintansa vuonna 1482.

Priorina ja parannusaarnaajana

Vuonna 1491 Lorenzo de Medici kutsui Savonarolan Firenzeen San Marcon luostarin prioriksi eli johtajaksi, mahdollisesti pitääkseen häntä paremmin silmällä. Kaupungissa Savonarola saavutti piankin laajaa huomiota selkeäsanaisilla parannussaarnoillaan, joissa hän arvosteli kirpeästi myös kirkon ja papiston moraalista rappiota. Savonarolan ympärille syntyi voimakkaasti kasvava herätysliike, joka alkoi pitää häntä profeettana. Savonarolan profetiat kaupunkia uhkaavasta sodasta ja hävityksestä saivat tulta alleen, kun Ranskankuningas Kaarle VIII lähestyi kaupunkia sotajoukkoineen[1]. Kaupunkilaiset lähettivät kuningasta vastaan lähetystön, jonka johtoon valittiin Savonarola. Tavatessaan kuninkaan Savonarola tervehti häntä Jumalan valittuna aseena Firenzen taivuttamiseksi parannukseen, mutta pyysi tätä myös armahtamaan katuvaa kaupunkia. Kuningas suostuikin säästämään kaupungin hävitykseltä. Samaan aikaan kaupungissa kuitenkin puhkesi kapina, joka syöksi kaupunkia hallinneen Medici-suvun vallasta.

Firenzen teokratian johdossa

Kun Medicit oli häädetty Firenzen johdosta, Savonarola muodosti kaupungista teokratian[1], jonka kuninkaaksi julistettiin KristusPaavi Aleksanteri VI, joka ensi alkuun oli osoittanut Savonarolaa kohtaan ymmärtämystä, tyrmistyi kun kaupunki ei suostunutkaan tukemaan häntä taistelussa Ranskaa vastaan. Pitkälti poliittisista syistä hän ekskommunikoi Savonarolan 12. toukokuuta 1497[1] syyttäen häntä ”harhaoppisuudesta, lahkolaisuudesta ja Pyhän istuimen halveksimisesta”. Hän myös kielsi Savonarolaa saarnaamasta. Savonarola tottelikin paavin käskyä jonkin aikaa, mutta aloitti saarnaamisen pian uudestaan. Paavin kielto sai hänet kääntymään entistä kiivaammin katolisen kirkon hierarkiaa vastaan.

Turhuuksien rovio ja kuolemantuomio kerettiläisenä

Helmikuussa 1497 Savonarola lähetti suuren joukon nuoria kannattajiaan (jotka tunnettiin nimellä ”fanciulli”) kulkemaan läpi Firenzen ja takavarikoimaan kaiken, mikä voisi johtaa ihmisiä syntiin ja turmelukseen. Näihin turmelusta tuottaviin esineisiin ei laskettu vain ”pakanallisia” kirjoituksia (tai sellaisia, joita Savonarola piti pakanallisina) ja pornografisia kuvia, vaan myös ”ylellisyysesineitä” kuten maalauksia, hienoja huonekaluja, koruja, ylellisiä vaatteita, pelikortteja ja kosmetiikkaa. Useat firenzeläiset luovuttivat vapaaehtoisesti esineitään, joko todellisesta katumuksesta tai seurausten pelossa. 7. ja 17. helmikuuta 1497 kaupunkilaisilta kootut esineet tuhottiin ”turhuuksien roviolla”, valtavan suurella roviolla, joka oli koottu Firenzen keskusaukiolle, Piazza della Signorialla. Maalari Sandro Botticelli heitti omakätisesti tuleen useita maalauksiaan, ilmeisesti seurausten pelossa. Toisaalta on todettava, että useat Firenzen kansalaiset, heidän joukossaan myös munkkeja ja pappeja, vastustivat Savonarolan ”puhdistuksia”. Toimenpiteitä vastustivat ennen muuta Basilica di Santa Crocen fransiskaanit ja Santa Maria Novellan dominikaanit.

Rangaistusuhan alla Savonarolan kannattajatkin käänsivät hänelle selkänsä, ja Savonarola hirtettiin ja poltettiin roviolla kerettiläisyydestä syytettynä 23. toukokuuta 1498[1] Piazza della Signorialla - samassa paikassa, jossa oli roihunnut hänen ”turhuuksien rovionsa”

Kuvahaun tulos haulle martti luther

Kuka todella oli Martti Luther?

31.10.2017 • OPETUKSET / 2 KIRKON HISTORIA / MARTTI LUTHER

 

”Oi, Luther! Suuri tuntematon mies”.

Näin huudahti 1700-luvulla elänyt saksalainen runoilija Gotthold Ephraim Lessing (1721-89). Saman huudahduksen voisivat monet muutkin huudahtaa. Martti Luther tuntuu toisaalta läheiseltä, koska hänen vaikutuksensa on ollut niin laaja. Mutta toisaalta on hieman hankala saada Lutherista henkilönä lujaa otetta. Tämä johtuu osaltaan siitä, että Lutherin kirjoitukset ovat lähes yksinomaan teologisia ja Raamattua selittäviä, eivät omaelämäkerrallisia. Lähes kaikki tiedot Lutherin yksityiselämästä perustuvat Johannes Mathesius – nimisen miehen saarnoihin vuodelta 1566, eli 20 vuotta Lutherin kuoleman (1546) jälkeen. Niissä Mathesius kuvaa Lutherin persoonaa ja hänen kotielämäänsä.

Tässä luennossa koetamme päästä käsiksi siihen, kuka Luther todella oli. Emme varmaankaan pääse kovin syvälle hänen sielunsa syövereihin, mutta jotakin tunnetaan siitä hengellisestä kehityksestä, joka hänessä tapahtui. Siitä luennon loppupuolella. Sitä ennen käsittelemme kuitenkin niitä erilaisia kuvia ja käsityksiä, joita Lutherista on ollut näiden 500 vuoden aikana uskonpuhdistuksen jälkeen. Kullakin aikakaudella ja toimijalla on ollut omanlaisensa näkemys siitä, kuka Luther todella oli. Aika usein hänet on myös valjastettu vetämään kunkin ajan aatteita, joka fasismia ja kommunismia. Monet ovat halunneet pitää häntä ”omana miehenään”, ”meidän Lutherina”. Itä-Saksan johtaja Erich Honecker ylisti v. 1980 Lutheria yhdeksi merkittävimmäksi humanistiksi, jonka tavoitteena oli oikeudenmukaisemman maailman luominen.

Kirkkohistorian professori Kauko Pirinen (1915-99) on kirjoittanut mainion kirjan ”Seitsenpäinen Luther. Martti Lutherin kuva eri aikoina” (1984). Siinä hän käy läpi eri ihmisten ja aikakausien käsityksiä Lutherista. Nostan niistä esiin joitakin:

Kun Luther oli kuollut, hänen työtoverinsa Philipp Melanchton (1497-1560) sai siitä tiedon kesken luennon pitämisen. Hän vertasi Lutheria profeetta Eliaan: ”Voi, Israelin vaunujenohjaaja ja sotavaunut ovat kaatuneet” (2. Kun. 2:12), hän huusi. Ruumissaarnassaan Johannes Bugenhagen (1485-1558) pisti vielä paremmaksi, ja vertasi Lutheria Ilmestyskirjassa (14:6) mainittuun lopun ajan enkeliin, jonka tehtäväksi oli annettu evankeliumin julistaminen kaikille kansoille.

Lutherin kuolemaan seuraavana nk. puhdasoppisuuden aikana Lutheria pidettiin ennen muuta kirkkoisänä. Hän oli palauttanut kirkkoon jälleen puhtaan opin, ja siksi häntä kunnioitettiin nimenomaan kirkon opettajana.

Pietismi arvosti periaatteessa Lutheria, mutta piti tätä kuitenkin vain vajavaisena ihmisenä. Luther sai pietisteiltä moitteita varsinkin kiivaudestaan, sopimattomasta kielenkäytöstään ja iloisesta seuranpidostaan. Pietistien mukaan Luther jäi myös opetuksessaan puolitiehen; hän korosti liikaa vanhurskauttamista eikä vaatinut ihmisiltä pyhittymistä.

Valistuksen aika 1700-luvulla ihannoi Lutheria siksi, että hän edusti heidän mukaansa yksilöllisyyttä ja vastusti auktoriteetteja. Valistusajattelijolle Luther oli ”hilpeä ja terävä oppinut, jalo kansalainen, esimerkillinen perheenisä ja rohkea vapaustaistelija”. He olivat vähemmän kiinnostuneita siitä hengellisestä opetuksesta, jota Luther oli antanut.

1800-luvulla Lutherista tehtiin Saksassa suuri isänmaan ystävä. Hän oli nimenomaan Saksan kansan opettaja. Luterilaisuutta pidettiin nimenomaan saksalaisille sopivana uskonnon muotona. Näin Luther valjastettiin kansallisuusaatteen ajajaksi. Tällä tuli olemaan ikävät seuraukset Hitlerin Saksassa, jossa Lutheria pidettiin saksalaisen rodun varjelijana.

Suomessa Luther ”löydettiin” 1830-luvulla herännäispapiston keskuudessa. Lutherilta etsittiin vastauksia uskon kysymyksiin, ja siksi myös Lutherin kirjoja alettiin suomentaa. Herännäisten ja evankelisten välinen taistelu Lutherin perinnöstä koitui siunaukseksi suomalaisille; meidän maassamme on harvinaisen paljon Luther-tutkimusta ja Lutherin teoksia saatavana äidinkielellä.

1800-luvulla alkaneessa liberaaliteologiassa Lutherista tehtiin eettinen opettaja. Sen sijaan hänen puheensa synnistä, tuomiosta ja Jumalan vihasta unohdettiin täysin. Äärimmilleen vietynä Lutherista tehtiin jopa kaiken opin ja opillisuuden vastustaja, joka korosti vain Jeesuksen seuraamista uskossa.

Lutherin syntymän 400-vuotisjuhla v. 1883 nosti Lutherin elämän tutkimisen aivan uudelle tasolle. Ongelma oli siinä, että ”nuori Luther” ja ”vanha Luther” haluttiin erottaa toisistaan ja ihannoitiin vain sitä, mitä Luther nuorena kirjoitti.

Sata vuotta sitten uskonpuhdistuksen 400-vuotisjuhla palautti Luther-kuvaa oikeille jäljille. Alettiin nähdä Lutherin omantunnonkauhut, Jumalan vihan kokeminen ja ahdistukset ratkaisevina sen kannalta, että hän vihdoin löysi uskon tuoman vapautuksen. Tämä hengellinen murros ja kypsyminen oli Lutherin elämän ja koko uskonpuhdistuksen kannalta ratkaisevaa. Siksi minäkin keskityn siihen tämän luennon loppupuolella. Varsinkin Karl Hollin (1866-1926) Luther-tutkimukset avasivat väylää Lutherin elämän ja opin parempaan ymmärtämiseen.

Sveitsiläistä Karl Barthia (1886-1968) pidetään 1900-luvun ehkä merkittävimpänä teologina. Hänelle Luther oli ennen muuta evankelista. Hänen mukaansa Lutheria ei voi juhlia muuten kuin kuulemalla häntä. Barth vastusti kansallissosialismia ja Lutherin pitämistä Saksan kansan suurena poikana.

Roomalaiskatoliset ovat tietenkin suhtautuneet Lutheriin varsin kielteisesti. Heidän mukaansa oppi uskonvanhurskaudesta hävittää moraalisen elämän (kun pelastumiseen ei tarvita mitään tekoja). Lutherin oppi pelastusvarmuudesta taas johtaa heidän mukaansa väärään varmuuteen ja huolettomuuteen. Katolinen Johannes Janssen väitti 1876, että Luther oli ”luonteeltaan sairaalloinen, neuroottinen, kunnianhimoinen ja moraaliltaan ala-arvoinen ihminen”. Heinrich Deniflen (1904-07) mukaan Luther oli ”valehtelija, teeskentelijä, väärentäjä, juomari ja ennen kaikkea seksuaalisiin nautintoihin uppoutunut henkilö”.

Katolinen Joseph Lortz sen sijaan pitää teoksessaan (1939-40) Lutheria uskonnollisena persoonallisuutena, ristin teologin edustajana ja ristiinnaulitun Kristuksen ja hänen armoevankeliuminsa julistajana. Lortz kuitenkin moittii Lutheria siitä, ettei hän käyttänyt Raamattua tasapuolisesti eikä ymmärtänyt oikein katolista oppia. Hän muka taisteli väärin ymmärtämäänsä katolisuutta vastaan, ja hajotti samalla koko kirkon. Lortz sanoo vahvasti, että joko paavius on Jeesuksen asettama tai sitten paavi on todella Antikristus. No, näinhän Luther juuri opetti. Nykyisin monet katolisetkin pitävät Lutheria kirkon yhteisenä opettajana, jolla on paljon annettavaa.

Simo Kiviranta toteaa, että Luther oli ”rämettyneen kirkon karkea metsänraivaaja, väärien traditioiden ankara poikkileikkaaja, Jumalan todellisten laintuomioiden ilmoittaja ja vapaan evankeliumin pasuuna soittaja … Hän … etsi kirkon aitoa ja alkuperäistä apostolista perustaa (Kittelson 1996, esipuhe).

Uudet Lutherin elämäkerrat eivät ole tuoneet paljoakaan uutta tietoa Lutherin elämästä. Helpoimmin suomeksi pääsee hänen elämäänsä sisälle seuraavista kirjoista: Roland H. Bainton ”Tässä seison. Martti Lutherin elämä” (1982), Peter Manns ja Helmuth Nils Loose ”Martti Luther” (1982), Gottfried Fitzer ”Mitä Luther todella sanoi?” (1983), James M. Kittelson ”Uskon puolesta. Martti Lutherin elämäntyö” (1996), Andrea van Dülmen ”Martti Luther. Elämä, teot ja kirjoitukset” (2002) tai Martin Marty ”Martti Luther” (2006).

Lähdemme nyt lähinnä Kittelsonin seurassa katsomaan tarkemmin, kuka Luther todella oli ja mitä hänen elämässään tapahtui.

LAPSUUS

Luther syntyi talonpoikaiseen sukuun Keski-Saksan Eislebenissä martinpäivänä v. 1483. Samana päivänä hänet jo kastettiin Martin Luderiksi. Isä oli köyhä ja joutui kuparikaivoksille töihin. Määrätietoisella työllä hän kuitenkin hankki omistukseensa vuosien mittaan kuusi kuparikaivoskuilua ja kaksi sulattoa. Isä oli hyvin määrätietoinen ja ankara. Kunnianhimoinen isä lähetti pojan kouluun Magdeburgiin ja aikanaan Erfurthin yliopistoon. Martti piti koulussa eniten musiikista; meilläkin on virsikirjassa monia Lutherin virsiä (Enkeli taivaan, Jumala ompi linnamme ym.). Koulua käytiin tietenkin latinaksi. Lutherin uskonnollisuudessa ei näytä lapsena ja nuorena olleen mitään poikkeuksellista.

Tuohon aikaan pelättiin kovasti kuolemaa. Rutto raivosi Euroopassa. Väkivalta rehotti. Elämä jäi usein aika lyhyeksi. Tuon ajan taiteessa Kristus kuvattiin usein valtaistuimella. Hänen päästään lähti toiselle puolelle lilja, joka merkitsi ylösnousemusta. Toiselle puolelle lähti miekka, joka taas kuvasi tuomiota ja rangaistusta. Kysymyksenä oli, miten välttää miekka ja ansaita lilja. Kirkolla oli vastaus tähän kysymykseen: ”Tee voitavasi. Käytä hyvin saamasi lahjat”. Sitten, kirkon vallan kautta Jumala antaisi ihmiselle lisäksi armonsa ja olisi tyytyväinen.
Tämä keskiaikainen opetus tiivistyi lauseeseen: ”Jumala ei kiellä armoaan siltä, joka tekee voitavansa”. Pelastumisessa oli siis kysymys ihmisen ja Jumalan yhteistyöstä.

Oli vallalla myös rippipakko. Jokaisen piti ripittäytyä ainakin kerran vuodessa. Rippi-isillä oli käsikirjoja, joista he lukivat kysymyksiä: ”Toivotko että talosi olisi yhtä hieno kuin naapurin?”, ”Tanssitko poikien kanssa markkinoilla?” ”Oletko koskaan suuttunut puolisollesi? jne. Jokainen synti piti tunnustaa, muuten synninpäästö ei olisi riittävä.

Synninpäästöön liittyivät myös aneet vapautuskirjeet. Sellaisen saattoi saada tekemällä riittävästi hyvitystekoja tai maksamalla tietyn summan rahaa kirkolle, (niin kuin viimeksi oli puhetta). Ihmisten pelot ruokkivat aneiden ostamista, ja kirkko käytti hyväkseen ihmisten pelkoja. Tämä oli Lutherillekin hyvin tuttua lapsuudesta lähtien.

YLIOPISTOSSA

Vuonna 1501 Luther aloitti 18-vuotiaana opinnot Erfurtin yliopistossa. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että Luther erosi muista opiskelijoista. Hän oli poikkeuksellisen etevä, terävä ja syvällinen. Yliopistossa järjestettiin päivittäin väittelytilaisuuksia, ja näissä Luther kunnostautui erityisen hyvin. Hän suoritti maisterin tutkinnon lyhimmässä mahdollisessa ajassa. Isä oli ylpeä pojastaan. Luther ei ollut kuitenkaan mikään kirjatoukka vaan piti hauskaa niin kuin muutkin nuoret.

Mutta miten siitä eteenpäin? Isä halusi Martista ehdottomasti tuomaria. Puoli vuotta maisteriksi valmistumisensa jälkeen Martti oli kuitenkin kävelemässä kotikaupungistaan Erfurtiin. Matkalla pilvestä leimahti kirkas salama, ja Martti kaatui maahan. ”Auta, Pyhä Anna”, hän huusi. ”Minä rupean munkiksi”. Näin hän kertoi luostarielämän alkaneen. Isä oli raivoissaan. Luther kuitenkin kirjoitti isälleen, että ukkonen ja vala olivat molemmat olleet Jumalan tahto. Isä ihmetteli vastauksessaan, että onko tulkinnut nuo tapahtumat oikein? Ehkä ne olivatkin paholaisen työtä? Isä kuitenkin hyväksyi poikansa päätöksen ja toivotti Martille hyvää uudessa kutsumuksessaan. Ja niin Martti antoi pois koko omaisuutensa: kirjansa lukuun ottamatta muutamaa tärkeintä, luuttunsa jota soitti erinomaisesti, vaatteensa ja ruokailuvälineensä. Luostariin ei saanut ottaa mukaan mitään omaa.

ERFURTISSA

Luther valitsi Erfurtin kolmesta luostarista augustinolaisluostarin. Sitä kutsuttiin myös mustaksi luostariksi, koska munkeilla oli mustat vaatteet. Niin alkoi säännöllinen luostarielämä, johon sisältyi kuusi päivittäistä hetkipalvelusta, ensimmäinen kello kaksi yöllä. Myöhemmin Luther sanoi, että ”jos joku olisi päässyt taivaaseen munkkiudellaan, niin ainakin minun olisi pitänyt päästä”. Hän oli uuttera ja menestyvä munkki. Hän sai toimittaa ensimmäisen messunsa noin kaksi vuotta luostariin tulonsa jälkeen. Luther kertoo olleensa ensimmäisessä messussaan niin kiihtyneessä tilassa ja kauhun vallassa, että meinasi pudottaa ehtoollisaineet lattialle.

Seurasivat ne kymmenen pitkää vuotta, joista ei Lutherin elämässä puhuta kovin paljoa. Hän eli munkkina hyvin karua elämää: pitkät ajat ilman ruokaa ja juomaa, öitä valvoen, hyytävässä kylmyydessä ilman takkia tai huopaa, ja jopa ruoskien itseään. Luther pyrki rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta voimastaan ja kaikesta mielestään. Se edellytti maailman, sukulaisten ja itsensä hylkäämistä. Monet myöhemmät sairaudet olivat varmaan perua tältä itsensä laiminlyömisen ajalta.

Lutherille kuitenkin muodostui yksi asia vihan kohteeksi. Nimittäin rippi. Rippi ja sitä seuraavat katumusharjoitukset olivat olennainen osa luostarielämää. Synnit tunnustettiin kerran päivässä, ja jopa useammin. Munkit yrittivät puhdistautua saman tien synneistään, kun niitä tekivät. Se oli osa pyhyyteen pyrkimistä. Munkit eivät juuri voineet tehdä mitään väärää, mutta rippi koskikin motiiveja, tunteita, ajatuksia ja jopa torjuttuja mielenliikkeitä. Nämä paljastavat sydämessä asuvan pahuuden. Heti kun Luther oli ripittäytynyt, hänelle tulikin sitten mieleen jokin ajatuksen synti ja taas hän oli ahdistunut ja meni ripille. Tämä ajoi hänet epätoivoon.

Luther kuvasi usein myöhemmin näitä ahdistuksia eli sitä tunnetta, että kokee olevansa kadotettu. Hän tarkoitti sillä niitä epäilyksiä, joita ihmiselle tulee, kun hän ajattelee, ettei Jumalan rakkaus ole enää häntä varten. Omat synnit tuntuivat hänestä suuremmilta kuin Jumalan armo. Vuosien jälkeen hän tajusi, että tällaiset epäilykset olivat Saatanan työtä.

Luther tajusi, ettei hän ikinä voi näin saavuttaa pyhyyttä. Apotti kehotti häntä katsomaan ristiä löytääkseen varmuuden, jota etsi. Mutta ainakin kun Luther katsoi ristiä, hän näki vain miekan, joka lähti Kristuksen päästä. Hän ei uskonut, että voisi mitenkään kelvata Jumalan edessä. Hän koetti kaikin voimin ja keinoin tavoitella pelastusta, mutta se tuntui pakenevan yhä kauemmas.

Tähän saumaan sattui sitten se Lutherin Rooman matka, josta jo viimeksi puhuimme. Hän lähti sinne suurin odotuksin, mutta palasi pettyneenä. Roomassa ei ollut mahdollisuutta täydelliseen ripittäytymiseen, eikä hän saavuttanut sitä rauhaa, jota oli lähtenyt sinne tavoittelemaan.

WITTENBERGISSÄ

Elokuussa 1511 Luther siirtyi Erfurtista Wittenbergiin pieneen kaupunkiin. Hän asui luostarissa ja kirjoittautui kaupungin pieneen yliopistoon. Kaupungissa oli noin 2000 asukasta. Munkkien asuintalo ja kirkko olivat kuulemma ”oikeita vihoviimeisiä rotankoloja”. Lutherin mukaan paikka näytti Jeesuksen syntymätallilta varsinkin vaatimattomuudessaan. Suuri osa asukkaista sai toimeentulonsa väkevän oluen panemisesta, ja sitä myös juotiin jatkuvasti. Luther valittiin tämän pienen kaupungin yliopiston teologian professoriksi 29-vuotiaana.

Tuo aika tuli olemaan Lutherille hyvin tärkeä. Hän kertoo olleensa ”seurakunnan kirkossa saarnaajana, opinto-ohjaajana, yhdentoista luostarin esimiehenä, kalalammikon valvojana, sovittelijana riidoissa, luennoi Paavalin kirjeistä ja kirjoitan koko ajan kirjeitä”… ”Minulla on tuskin koskaan aikaa päivittäisiin rukouksiin … puhumattakaan omista kiusauksistani maailman, lihan ja paholaisen kynsissä. Näethän miten laiskana olen”. Iltaisin hän kaatui väsyneenä sänkyyn, ja veti päälleen lakanan, jota ei oltu pesty kuukausiin.

Syvällä sydämessä alkoi kuitenkin itää jotakin. Luther kertoo: ”En oppinut teologiaani hetkessä, vaan minun oli etsittävä se syvältä, sieltä minne kiusaukseni veivät minut”. Vuosina 1512-17 Luther kertoo olleensa aivan yksin: ”Olin yksi niistä, jotka kuten pyhä Augustinus sanoo itsestään, ovat pätevöityneet kirjoittamalla ja opettamalla. En ollut niitä, jotka yhtäkkiä ponnahtavat huipulle, vaikka eivät ole mitään ja vaikkeivät ole ponnistelleet, olleet kiusauksissa eivätkä hankkineet kokemusta, vaan ovat yhdellä silmäyksellä nielaisseet pyhien kirjoitusten koko hengen”. Luther siis kypsyi hitaasti siihen uskoon ja oppiin, joka teki hänestä kirkon uudistajan.

MITÄ ON VANHURSKAUS?

Lutheria raateli erityisesti kysymys Jumalan vanhurskaudesta. Hän kertoo vihanneensa koko tuota sanaa. Hänelle se aina toi mieleen, että Jumala on kyllä vanhurskas, ja hän rankaisee epävanhurskasta ihmistä. Vaikka Luther eli ulkonaisesti moitteetonta elämää, hän sisällään tunsi olevansa Jumalan edessä syntinen. Hän ei kokenut rakastavansa Jumalaa vaan enemmänkin vihaavansa Häntä, joka rankaisee syntisiä.

Kun Luther luki Paavalin kirjeestä, että ”vanhurskas on elävä uskosta”, hän päätteli, että saadakseen uskon täytyy ihmisen ensin saavuttaa vanhurskaus eli kelvollisuus Jumalan edessä. Luther ei siis vain pohtinut näitä kysymyksiä akateemisen viileästi vaan hän koki ne ahdistuksena syvällä sydämessään.

Vuonna 1513 tapahtui sitten käänne, kun Luther luennoi Psalmien kirjaa. Hän oivalsi, että vanhurskaudella voidaankin tarkoittaa kahta eri asiaa. Yhtäältä vanhurskaus on Jumalan ominaisuus, jonka perusteella syntiset ovat kelvottomia hänen edessään. Mutta toisaalta vanhurskaus on jotain sellaista, jonka Jumala antaa uskoville. Tämä oivallus muutti Lutherin ajattelun, ja sai aikaan sellaisen hyökyaallon, joka vei mennessään koko keskiajan teologian ja uskonnonharjoituksen.

Kittelson tiivistää tämän löydön näin: ”Jos Jumalan vanhurskaus on pohjimmiltaan jotain, minkä Jumalan antaa, ja sen antaminen on yhtä kuin hänen armonsa, silloin kristityllä ei ole mitään syytä yrittää omin voimin olla Jumalan silmissä vanhurskas tai edes ’tehdä voitavansa’ siinä tarkoituksessa, että se pohjustaisi armon saamista.” (s. 94). Tässä Luther seisoi nyt evankeliumin ymmärtämisen kynnyksellä.

Seuraavaksi Luther tarttui Paavalin ajatukseen, ettei ihmisellä ole mitä tarjottavaa Jumalalle. Kukaan ei voi vapaasta tahdostaan rakastaa Jumalaa tai tuoda Hänelle hyvitykseksi omia hyviä tekojaan. Kaikki mitä ihminen tekee, on pohjimmiltaan itsekästä. Luther sanoo: ”Sitä voidaan verrata sairaaseen, jonka kuolemantauti ei ole vain siinä, että yhden jäsenen terveys on menetetty, vaan kaikkien jäsenten terveyden menettämisen lisäksi hänen kaikissa aisteissaan ja kyvyissään on sellainen heikkous, että hän inhoaa kaikkea tervettä ja haluaa vain sitä mikä on terveydelle vahingollista”. Ihminen ei siis ole vain vajonnut syntiin vaan hän on myös kyvytön tunnistamaan tätä omaa surkeaa tilaansa.
Lutherin kuulijatkin huomasivat muutoksen, joka oli tapahtumassa heidän opettajassaan.

EVANKELIUMIN KIRKASTUMINEN

Mutta Luther meni vielä pidemmälle. Ihminen ei vain ajattele itseään vaan hän koettaa myös alistaa Jumalan omaan käyttöönsä. Silloin, kun ihminen luulee olevansa hurskaimmillaan, hän onkin ylpeimmillään. Ihminen käyttää hyväkseen myös hengellistä hyvää ja pönkittää sillä omaa syntistä olemustaan.

Lutherin mukaan Jumalan tarkoitus on ”nöyryyttää ylpeät ja saattaa heidät oivaltamaan oma tilansa, opettaa heille että he ovat vailla armoa, hävittää heidän oma vanhurskautensa, jotta he nöyrtyneitä etsisivät Kristusta, tunnustaisivat olevansa syntisiä ja niin saisivat vastaanottaa armon ja pelastuksen”. Jumalan lain täytyy murskata ihminen, mutta se on ”rautanyrkkiin kätkeytyvä rakastava kämmen”, niin kun hän sanoo.

Koko hengellisen elämän painopiste oli nyt siirtymässä Lutherin mielessä. Ennen painopiste oli ihmisen ponnisteluissa yrittää elää Jumalan lain mukaan ja ansaita armoa. Nyt painopiste vähän kerrassaan siirtyi siihen, mitä Jumala on tehnyt ihmisen puolesta ja mitä Hän ihmiselle antaa. Nöyryys ja uskokaan eivät ole ihmisen suorituksia vaan nekin ovat Jumalan lahjoja. Koko pelastusoppi sai näin aivan uuden sisällön.

Keskiajalla ajateltiin, että ihmisessä on luonnostaan jäljellä pieni määrä uskoa, jota pitää vahvistaa sakramenttien avulla. Uskoa vastapäätä olivat sitten Jumalan suunnattomat vaatimukset. Luther sen sijaan tajusi, että ihmisessä itsessään ei ole yhtään uskoa, vaan Jumalan pitää lahjoittaa hänelle usko evankeliumin kautta. Tuon uskon sisältönä on Kristus itse, ei ihmisen pyrkimys kurkottaa kohti Jumalaa.

Vapautus omantunnon syytöksistä ei löydy itsensä ruoskimisesta ja elämän parantamisesta vaan Kristuksesta. Hän on tehnyt kaiken sen, mitä ihminen ei koskaan pysty tekemään. Luther kirjoittaa: ”(Kristus) on kuollut puolestani, hän on tehnyt vanhurskautensa minun vanhurskaudekseni ja minun syntini synnikseen. Ja jos hän teki minun syntini omakseen, ei minulla enää ole sitä, vaan olen vapaa”.

Luostarielämä oli ollut elämää köyhyydessä ja itsensä kieltämisessä, hengellisissä harjoituksissa ja maailmasta vetäytymisessä. Nyt kaikki tuo näytti Lutherin silmissä tyhjän arvoiselta. Vain evankeliumista, Kristuksen työstä, saattoi ihminen löytää vapauden ja rauhan. Aikaisemmin Luther löysi evankeliumista aina vain lain eli Jumalan vaatimukset. Nyt hän oivalsi, että lain tarkoitus ei ollut musertaa ihmistä tai saada hänessä aikaan parempia suorituksia, vaan lain tarkoitus oli ajaa ihmiset Kristuksen luo.

Aikaisemmin Luther oli ollut jatkuvassa katumuksen tilassa, mikä tarkoitti oman syntisyyden jatkuvaa tajuamista. Nyt hän ymmärsi, että katuva ihminen voi samanaikaisesti olla myös vanhurskas ja vapaa synnistä. Vaikka hän näkee oman syntisyytensä, hän samanlaisesti ymmärtää olevansa armahdettu Kristuksen tähden. Näin ihminen on samanaikaisesti vanhurskas ja syntinen. Tätä oppia ei katolinen kirkko ole voinut koskaan hyväksyä, mutta juuri tässä opissa on saavutettu hienolla tavalla tasapaino kristityn ihmisen hengellisen tilan kuvaamiseen.

Ihminen on siis tietyssä mielessä umpikujassa. Hänellä ei ole mitään keinoa saavuttaa jumalallisuutta ja miellyttää millään tavoin Jumalaa. Jumalan laki osoittaa hänet aina syntiseksi ja syylliseksi. Hänen hyväkseen kuitenkin luetaan Jumalan vanhurskaus eli Jumalan ominaisuudet; pyhyys ja puhtaus. Itsessään hän on kelvoton, mutta Kristuksen tähden täydellisen kelpaava. ”Itsessäni olen kyllä kurja, köyhä, syntinen, mutta Yljän puku yllä, olen lumivalkoinen” (V. 621:3).

SEURAUKSET

Lutherin oivalluksilla oli suora vaikutus hänen työhönsä saarnaajana ja sielunhoitajana. Eräälle munkkiveljelleen hän sanoi, ettei tämän tullut näännyttää itseään puhtaussäännöksillä. Hän ei kuitenkaan koskaan voisi omin keinoin saavuttaa puhtautta. Ja sitä paitsi tällaiset ponnistelut johtavat hänen mielensä kääntymään entistä enemmän itseensä, eivät Kristukseen. Lutherille itselleen oli avautunut Kristuksen täydellinen sovitustyö ja sitä hän tahtoi nyt julistaa kaikille ihmisille.

Monet sanat saivat siksi uuden merkityksen hänen julistuksessaan. Ennen hän ajatteli, että ’rauha’ tarkoittaa sielun tyyntä passiivisuutta, jonka voi saavuttaa mietiskelyllä ja luopumalla haluamasta mitään. Nyt Luther ymmärsi, että rauhan saavuttaa vain siten, että myöntää, ettei koskaan voi itse sitä saavuttaa, ja samalla uskoo, että Jumala on jo armahtanut minut. Minun ei tarvitse luoda rauhaani vaan Kristus kutsuu minut omaan rauhaansa.

Roomalaiskirjeen luennot Luther aloitti sitten sanomalla: ”Ei ole niin, että Jumalan edessä tullaan vanhurskaaksi tekemällä vanhurskaita tekoja, vaan vanhurskaaksi tehty tekee vanhurskaita tekoja”. Käänteentekevä Lutherille ja koko tulevalle evankeliselle kristikunnalle oli Lutherin löytämä Roomalaiskirjeen 3. luvun jae 28: ”Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja”.

Tämä jae ja Lutherin opetus sen pohjalta kyseenalaisti suuren osan katolisen kirkon opetusta ja elämää. Painopiste siirtyi ihmisen toiminnasta Jumalan toimintaan, pyhyyden tavoittelusta pyhyyden lahjoittamiseen. Tämän löydön jälkeen ei katolinen kirkko enää ollut entisellään. Sen oli pakko ottaa kantaa tähän Lutherin uudelleen löytämään evankeliumin ytimeen. Osa katolisista otti tuon uskonpuhdistuksen sanoman vastaan ja osa tahtoi hävittää tuon opetuksen kaikkialta kristikunnasta. Mutta tuon löydön vaikutukset ovat yhä nähtävillä myös täällä Suomen hengellisessä elämässä.

Kun juhlimme uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuotta, iloitsemme varsinkin tästä puhtaasta evankeliumista, ja toivomme, että se saisi edelleen vapauttaa ihmisiä synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta.

 

Martti Luther oli Jumalan mies ja armoitettu viisas. Hän myös sattuvasti sanonut, että jos olen jotain Raamatun vastaista sanonut, niin unohtakaa se. Hän korosti Jumalan Sanan ehdotonta arvovaltaa. Hän myös halusi, että uskonpuhdistusta jatkettaisiin edelleen.

Lutherin paljon laulettu taisteluvirsi:

Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan. On miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran vaivan. Se vanha vainooja, kavala kauhea. On kiivas kiukkuinen ja julma hirmuinen. Vain Herra hänet voittaa.

On turha oma voimamme vääryyden valtaa vastaan. Me turman vallat voitamme Herrassa ainoastaan. Hän Kristus Kuningas on Voitonruhtinas. Lyö joukot helvetin, ne tallaa jalkoihin ja voiton meille antaa.

Maailma vaikk' ois' täynnänsä pimeyden enkeleitä. Päällemme syösten päänänsä, he eivät voita meitä. He raivotkohon vaan ja syöskööt kiukkuansa. Ne saanehet jo on Herralta tuomion, yks' sana heidät kaataa.

Se sana seisoo vahvana, he ei voi sitä kestää. Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää. Jos veis' he henkemme, osamme onnemme, ne heidän olkohon, vaan meidän iät' on Jumalan valtakunta.

JEESUKSEN VERI

Törkein Kristuksen nimen häpäisy olisi, ettemme kunnioittaisi Hänen vertaan uskomalla, että se puhdistaa meidät synnistä ja tekee meidät puhtaiksi.

KRISTITYN VOITTO

Kristitty on sekä autuas että rohkea. Hän ei pelkää saatanaa eikä onnettomuutta, sillä hän tietää olevansa kaiken herra Kristuksen kautta.

PYHYYDESTÄMME

Olisi suuri häpeä ja pilkka, jos kristitty sanoisi, ettei ole pyhä. Sillä silloinhan näyttäisi siltä, etteivät Kristuksen veri, Jumalan Sana, Henki ja armo ole pyhiä - jopa ettei itse Jumalakaan ole pyhä. Kaikkia näitähän Jumala on hänelle ylenpalttisesti antanut, jotta hän olisi pyhä.

KRISTITTY ON JUMALAN TEMPPELI
Älkäämme epäilkö vaan olkaamme varmoja, että Pyhä Henki asuu meissä ja me olemme Hänen temppelinsä. Sillä hän, joka rakastaa ja haluaa kuulla Jumalan Sanaa, joka mielellään ajattelee Kristusta, Hänestä puhuu ja kirjoittaa, tietäköön, ettei se nouse hänen tahdostaan ja ymmärryksestään vaan on Pyhän Hengen lahja. Sen saa aikaan vain Pyhä Henki.

SUUTELE POIKAA Ps. 2:12

On päätetty, että Kristus on maailman Kuningas, ja kaikki on asetettu Hänen jalkojensa alle. Sen, joka haluaa nauttia hyviä päiviä ja rauhaa, tulee suudella Poikaa ja totella Häntä, ettei tulisi särjetyksi saviastian tavoin.

VAPAA KAIKKEEN?

Kristityn ei tule sanoa tuulta piesten: Vapaana laista teen nyt mitä haluan. Hänen tulee puhua ja menetellä päinvastoin. Kristittynä hänen tulee pelätä ja varoa syntiä, jottei hän lankeaisi uudestaan vapaudestaan entiseen syntiorjuuteensa lain ja Jumalan vihan alle, elämästä kuolemaan.

USKON MERKITYS

Usko tekee merestä kuivan tien, mutta epäusko tekee kuivasta tiestä jälleen meren. Uskovalle kaikki on mahdollista. Epäuskoiselle taas kaikki on mahdotonta. Usko tekee jumalia eli Jumalan lapsia ja ihmeiden tekijöitä. Epäusko taas tekee ihmisiä eli kurjuuden lapsia.

NYT ON OIKEA HETKI JA PELASTUKSEN PÄIVÄ

Ellemme tahdo ottaa vastaan autuuden ilonpäivää, jonka Herra meille antaa, niin kyllä Hän voi antaa valituksen ja onnettomuuden surullisen yönkin. Jos emme tahdo kuulla rauhan saarnan suloisia sanoja, niin saamme kuulla perkeleen murhahuutoja ympärillämme. Nyt on aika, jolloin meidän tulisi tuntea armopäivämme ja nauttia runsaasta kultavuodestamme.
 

Mitä tiivistetysti sanottuna Augsburgin tunnustuksessa sitten oikein sanotaan? Teksti lainattu!

Augsburgin tunnustuksessa on 28 eripituista kappaletta, joista kappaleet 1-21, tärkeimmät uskonkohdat, ovat opillisia ja kappaleet 22-28, poistettuja väärinkäytöksiä koskevat kohdat, käsittelevät lähinnä kirkollista käytäntöä. Tunnustus haluaa painottaa, etteivät uskonpuhdistuksen kannattajat tahdo perustaa uutta kirkkoa vaan uudistaa vanhaa. Sen mukaan opetetaan, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti ja kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Edellisen jakson lopussa selitetään, ettei esitetyssä opissa ole "mitään, mikä on ristiriidassa pyhän Raamatun tai katolisen kirkon tai Rooman kirkon kanssa, sikäli kuin kirkon oppi on isien kirjoituksista nähtävissä". Luterilaisen opin katsotaan siis olevan sopusoinnussa kirkkoisien opin kanssa.

Augsburgin tunnustusta on joskus syytetty vastakohtien siloittelusta. Toisaalta sen avara ekumeeninen henki on osoittautunut sen voimaksi. Kun 1980 vietettiin tämän tunnustuksen 450-vuotisjuhlaa, keskusteltiin vakavasti siitä, voisiko katolinen kirkko hyväksyä sen opillisen osan, artiklat 1--21.

Augsburgin tunnustus alkaa sanoilla: ”Meidän seurakuntamme opettavat suuren yksimielisyyden vallitessa...”

I. Jumalasta opetetaan, että on yksi Jumala, ikuinen, näkymätön, jakamaton, ääretön voimassaan, viisaudessaan ja hyvyydessään, kaiken näkyvän ja näkymättömän luoja ja ylläpitäjä. Jumalalla on kuitenkin on olemassa kolme persoonaa, nimittäin Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikki kristilliset seurakunnat ovatkin aina pitäneet kolminaisuusopista kiinni. Näin ollen esim. Jehovan todistajia ei lasketa kristityiksi.

II. Perisynti tarkoittaa sitä, että syntiinlankeemuksen tähden kaikki ihmiset syntyvät synnissä eli ilman jumalanpelkoa ja ilman luottamusta Jumalaan. Tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, ja tuo mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan.

III. Jeesus, Jumalan Poika, on tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän todella kärsi, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin. Sama Kristus astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista ja astui ylös taivaisiin ja pyhittää ne, jotka uskovat häneen, lähettämällä heidän sydämiinsä Pyhän Hengen. Pyhä Henki johtaa, lohduttaa, tekee eläviksi ja puolustaa saatanaa ja synnin valtaa vastaan. Sama Kristus on näkyvällä tavalla tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

IV. Vanhurskauttamisopin varassa kirkko "seisoo tai kaatuu". Siitä opetetaan: Ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin, ansioin tai teoin, vaan että heille annetaan vanhurskaus lahjaksi Kristuksen tähden uskon kautta. Tämän uskon Jumala lukee edessään kelpaavaksi vanhurskaudeksi (Room. 3 ja 4).

V. Luterilaisen käsityksen mukaan sen vuoksi, että me saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä (ns. armonvälineet eli armon välikappaleet) käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Ne tuomitaan, jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin ilman ulkonaisen sanan välitystä heidän omien valmistelujensa ja tekojensa avulla.

VI. Pyhityksestä ja uudesta kuuliaisuudesta opetetaan, että tämän uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että hyviä, Jumalan käskemiä tekoja pitää tehdä sen tähden että se on Jumalan tahto, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä.

VII-VIII. Kirkosta opetetaan, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko eli seurakunta on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti saarnataan eli julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Vaikka kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö, on kuitenkin jumalattomienkin toimittamien sakramenttien käyttäminen sallittua, koska valitettavasti tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon. Mutta sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.

IX. Kasteesta Augsburgin tunnustuksessa opetetaan vain lyhyesti sen vuoksi, että roomalais-katolisen kirkon ja uskonpuhdistajien välillä ei ollut kiistaa kasteopista. Kasteesta opetetaan, että se on välttämätön ja lapsetkin tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon. Uudestikastaminen tuomitaan.

X. Herran ehtoollinen on toinen sakramentti. Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todella läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat. Sakramentteja tulee käyttää niin, että uskoen luotetaan niihin lupauksiin, jotka sakramenttien välityksellä tarjotaan ja osoitetaan meille.

XI. Ripistä opetetaan, että yksityinen synninpäästö tulee säilyttää seurakunnissa, vaikka kaikkien syntien luetteleminen ripissä ei ole välttämätöntä ja se on mahdotontakin.

XII. Parannuksesta opetetaan, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät. Parannus sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa: 1) katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. 2) usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen. Tämän jälkeen seuraavat hyvät teot, jotka ovat parannuksen hedelmiä. Ne tuomitaan, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

XIII Sakramenttien käyttämisestä seurakuntamme opettavat, etteivät sakramentit ole asetetut ainoastaan julkisen tunnustautumisen merkeiksi ihmisten kesken. Pikemminkin ne ovat merkkejä ja todistuksia meihin kohdistuvasta Jumalan tahdosta, jotta usko heräisi ja vahvistuisi niissä, jotka niitä käyttävät. Sen tähden sakramentteja tulee käyttää niin, että uskoen luotetaan niihin lupauksiin, jotka sakramenttien välityksellä tarjotaan ja osoitetaan meille.

XIV. Kirkollisesta järjestyksestä opetetaan, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.

XV. Kirkollisista tavoista opetetaan, että sellaiset tavat tulee säilyttää, joita voidaan noudattaa ilman syntiä ja jotka edistävät rauhaa ja hyvää järjestystä kirkossa. Sellaisia ovat vakiintuneet pyhäpäivät, juhlat jne. Ihmisiä kuitenkin varoitetaan näissä asioissa rasittamasta omiatuntojaan käsityksellä, jonka mukaan sellainen kultti on välttämätön pelastuksen saavuttamiseksi. Samalla muistutetaan, että ihmisten perinnäissäännökset, jotka on säädetty siinä tarkoituksessa, että sovitettaisiin Jumala, ansaittaisiin armo ja suoritettaisiin hyvitys synneistä, ovat evankeliumin ja uskonopin vastaisia. Sen tähden luostarilupaukset sekä ruokia ja paastopäiviä ym. koskevat erikoissäännökset, jotka on asetettu armon saavuttamiseksi ja syntien sovittamiseksi, ovat hyödyttömiä ja evankeliumin vastaisia.

XVI. Yhteiskunnallisen elämän asioista opetetaan, että yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa, ratkaista oikeusasioita keisarillisen tai muun voimassa olevan lain mukaan, tuomita lain vaatimiin rangaistuksiin, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa (tästä kaikki kristityt eivät ole samaa mieltä!), tehdä laillisia sopimuksia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa (tästäkin monet kristityt ovat tosin eri mieltä!) sekä solmia avioliitto.

XVII. Kristuksen tuomiolle tulosta Augsburgin tunnustuksessa puhutaan aika lyhyesti: Seurakuntamme opettavat, että Kristus on aikojen täyttyessä ilmestyvä tuomiolle ja herättävä kaikki kuolleet; hurskaille ja valituille hän antaa iankaikkisen elämän ja pysyvän ilon, mutta jumalattomat ihmiset ja perkeleet hän tuomitsee ikuiseen piinaan.

XVIII. Vapaasta ratkaisuvallasta tunnustus opettaa, että inhimillisellä tahdolla on kylläkin tietty vapaus pitää yllä yhteiskunnallista vanhurskautta ja tehdä valintoja järjelle alistetuissa asioissa. Mutta pelastuminen on aivan kokonaan Jumalan työtä.

XIX. Synnin alkusyy on mielestäni ihmiselle aika vaikea asia, mutta siitä tunnustus opettaa, että vaikka Jumala luo ja pitää yllä luonnon, niin synnin alkusyy on kuitenkin pahojen, nimittäin Perkeleen ja jumalattomien tahto, joka silloin, kun Jumala vetää pois apunsa, kääntyy pois Jumalasta.

XX. Uskon ja hyvien tekojen välisestä suhteesta opetetaan Augsburgin tunnustuksessa varsin pitkästikin. Tiivistetysti sanottuna meidän tekomme eivät voi sovittaa Jumalaa tai ansaita syntien anteeksiantamusta ja armoa, vaan sen me saavutamme yksin uskon kautta, kun uskomme, että meidät otetaan armoon Kristuksen tähden. Sen takia se, joka luottaa siihen, että hän teoilla ansaitsee armon, hyljeksii Kristuksen ansiota ja armoa ja etsii tietä Jumalan luokse ilman Kristusta ihmisvoimin. Edelleen luterilaiset opettavat, että hyvien tekojen tekeminen on välttämätöntä. Niitä ei ole tehtävä sen takia, että luottaisimme niillä ansaitsevamme armon, vaan sen takia, että se on Jumalan tahto. Ainoastaan uskolla otetaan vastaan syntien anteeksiantamus ja armo. Ja koska uskolla otetaan vastaan Pyhä Henki, niin sydämet uudistuvat heti ja saavat uuden mielensuunnan, niin että ne voivat saada aikaan hyviä tekoja. Hyvät teot ovat siis uskon ja pelastumisen seurausta, eivätkä niiden syy.

XXI. Pyhien palvonnasta tunnustus opettaa, että me voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan. Mutta Raamattu ei neuvo kääntymään pyhien puoleen ja pyytämään heiltä apua.

POISTETTUJA VÄÄRINKÄYTÖKSIÄ KOSKEVAT KOHDAT

XXII. Ehtoollisen molemmat muodot. Maallikoille annetaan Herran ehtoollista vietettäessä sakramentti molemmissa muodoissa, koska tämä tapa perustuu Herran käskyyn: "Juokaa tästä kaikki." (Matt. 26:27) Tässä Kristus selvästi käskee, että kaikki joisivat maljasta.

XXIII Pappien avioliitto. Avioliiton solmiminen on myös papeille heille sallittua. Esimerkiksi sillä perusteella, että vanhan kirkon papit olivat naineita. Paavalikin sanoo, että piispaksi (1. Tim. 3:2) valittavan henkilön tulee olla naimisissa. Ja Paavali sanoo: (1. Kor. 7:2 - 9) "Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin oma vaimonsa"

XXIV Messu. Seurakuntiamme syytetään aiheetta siitä, että ne olisivat poistaneet messun. Messu on säilytetty meidän keskuudessamme ja sitä vietetään suurella kunnioituksella. Miltei kaikki tavanomaiset jumalanpalvelustavat ovat käytössä, paitsi että muutamissa kohdissa latinalaisten laulujen ohella lauletaan saksalaisia, jotka on otettu mukaan kansan opettamiseksi. Jumalanpalvelustavat ovat näet tarpeellisia ennen kaikkea oppimattomien opettamiseksi. Paavalikin määrää käyttämään kieltä, jota seurakunta ymmärtää.

XXV Rippiä ei ole poistettu seurakunnissamme.

XXVI. Ruokien erottelu. Niin rahvaan kuin seurakuntien opettajienkin yleinen näkemys on ollut, että ruokien erottelu ja muut senkaltaiset ihmisten perinnäissäännöt ovat hyödyllisiä tekoja armon ansaitsemiseksi ja syntien sovittamiseksi. Tästä traditioita koskevasta käsityksestä on ollut kirkolle monia haitallisia seurauksia. Ensinnäkin hämärtyi oppi armosta ja uskonvanhurskaudesta. Sen tähden Paavalikin kiivailee kovasti tässä asiassa ja torjuu lain ja ihmisten perinnäissäännöt osoittaakseen, että kristillinen vanhurskaus on jotakin muuta kuin sellaiset teot. Se on näet uskoa, joka luottaa siihen, että meidät Kristuksen tähden armahdetaan.

XXVII. Luostarilupaukset. Jotkut munkit väittivät, että luostarilupaukset ovat samanarvoisia kasteen kanssa. He opettivat, että he tällä elämänmuodolla ansaitsevat syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden Jumalan edessä. He jopa väittivät, ettei luostarielämällä saavuteta ainoastaan vanhurskautta Jumalan edessä, vaan vielä enemmänkin.

XXVIII. Kirkollinen valta. On Raamatun vastaista laatia perinnäissääntöjä siinä tarkoituksessa, että niitä seuraamalla sovittaisimme synnit tai ansaitsisimme vanhurskautuksen. Vähän kerrallaan on säädetty yhä uusia pyhäpäiviä, määrätty paastoja ja perustettu uusia seremonioita ja sääntökuntia, koska niiden alkuunpanijat ovat arvelleet, että näillä teoilla ansaitaan armo. Näin laajennettiin aikoinaan katumusmääräyksiä, joista on vielä jäljellä jäänteitä nykyisissä hyvityssäännöissä. Samaten perinnäissääntöjen laatijat toimivat Jumalan käskyn vastaisesti, kun he keskittävät synnin ruokiin, päiviin ja muihin sellaisiin ja vaivaavat näin seurakuntaa lain orjuudella, ikään kuin kristityille kuuluisi vanhurskauttamisen saavuttamiseksi leeviläisten järjestyksen kaltainen kulttijärjestys. Kun sellaiset järjestykset, jotka on laadittu pakollisiksi, jotta niillä ansaittaisiin vanhurskaus Jumalan edessä, sotivat evankeliumia vastaan, on todettava, ettei piispoilla ole oikeutta sellaisten kulttisäännösten luomiseen eikä oikeutta vaatia niiden ehdotonta noudattamista.

 
©2018 Vapaa-uskonnollinen Kesert-Yhteisö!! - suntuubi.com